Kiusaamisen ehkäisy

Koulussa ja oppilaitoksessa huolehditaan, että kiusaamisen, häirinnän ja väkivallan kokonaisuudesta on sovittu ja sovitut asiat toteutuvat:  

  • Ennaltaehkäisyn teot 
  • Tunnistamisen keinot 
  • Puuttumisen käytänteet 
  • Seurannan järjestelyt 
  • Jälkihuolenpidon järjestäminen 

Kiusaamisen ehkäisy lähtee rauhallisen työskentelyilmapiirin luomisesta sekä koulun aikuisten ymmärryksestä ryhmädynamiikasta. Opettajan oppilas-, opiskelijatuntemus, opetusryhmän piirteiden tunteminen ovat olennaista varhaisen havaitsemisen kannalta. Koulutasolla on merkittävää koko koulun henkilöstön sitoutuminen kiusaamisen vastaiseen työhön ja johdonmukaiseen toimintaan kiusaamistilanteissa. 

Kiusaamista ehkäistään opettamalla kaveritaitoja, tunne- ja vuorovaikutustaitoja ja käsittelemällä turvallisuusteemoja. Merkittävä osa ehkäisyä on myös edellä käsitelty ryhmäyttäminen sekä jäljempänä käsitelty välituntitoiminnot.

Millainen kaveri olen? -harjoitus 

Tavoitteena on pohtia omia kaveritaitoja ja kaverisuhteita. Tarvitaan paperia ja kyniä. Aikaa on hyvä varata noin 15 minuuttia. 

1. Valitse sopiva määrä lauseita oppilaille täydennettäväksi.  

2. Ohjeista oppilaita kirjoittamaan lauseille jatko.  

3. Keskustelkaa vastauksista esim. pareittain. Tehtävän voi tehdä myös itsenäisesti. 

Lauseet: 

  • Itse olen kaverina… 
  • Haluaisin olla muille kaveri, joka… 
  • Kaverin kanssa on tärkeää… 
  • En pidä siitä, että muut… 
  • Jos kaveri suuttuu minulle, … 
  • Riidan jälkeen… 
  • Puolustan kaveria, koska… 
  • Minulla on… 
  • Ilahdutan kaveriani niin, että… 
  • Huomioin toisia… 
  • On tärkeää, että kaveri on… 
  • Toivoisin, että kaverit… 
  • Tutustun uusiin ihmisiin… 
Kaveritaito -julisteet 

Puhutaan kaveritaidoista ja tehdään 3–4 hengen pienryhmissä kaveritaito -julisteita.  

Valitse sopivia aiheita:  
 

  1. Jutelkaa uuteen ihmiseen tutustumisesta, mikä siinä pelottaa tai jännittää eniten. Mitä haluaisit tietää, kun tutustut uuteen ihmiseen? Millainen on helposti lähestyttävä ihminen? Kirjatkaa esimerkkikysymyksiä tai keskustelunavauksia, joilla voisi lähestyä uutta ihmistä.  
  1. Tiedätkö sinun ympärilläsi tai ystäväpiirissäsi ihmisiä, joiden tiedät olevan yksinäisiä? Mistä sen voi huomata? Millä tavoin sinä voisit auttaa heitä? Kirjatkaa keinoja, kuinka ottaa yksinäiseltä vaikuttava oppilas mukaan porukkaan. 
     
  1. Yhteistyötaidot: toisten huomioiminen, kannustaminen, kiittäminen, keskusteleminen, kritiikin antaminen ja vastaanottaminen. Kirjatkaa esimerkkejä missä tilanteissa yhteistyötaitoja tarvitaan ja miksi ne ovat tärkeitä? 
  1. Empatiataidot (kuuntelemisen taito, kyky olla läsnä, kohdata ja ymmärtää toisen kokemusta) Tehkää julisteeseen empaattisia lausahduksia, joita voi sanoa toisia kannustaen ja tsempaten, kun hänellä menee huonosti tai ei onnistu jossakin asiassa. 
     
  1. Ristiriitojen ratkaisutaidot ja neuvottelutaidot: kyky pyytää ja antaa anteeksi, rakentava vuorovaikutus toisten kanssa, kuuntelemisen taito. (erilaisten näkökulmien hyväksyminen ja kunnioittaminen, mielipiteen ilmaisu rakentavasti)  
     
  1. Jämäkkyys taito: vastuun ottaminen omista tarpeista ja oman tahdon ilmaisemisesta, osaa sanoa EI ja uskaltaa tuoda esiin mielipiteensä. Tehkää juliste aiheesta ”näin olet jämäkkä”. 
     
  1. Kaveritaidot sosiaalisessa mediassa tai pelimaailmassa. Kuinka kaveritaidot näkyvät siellä? Onko anonyymina lupa käyttäytyä eri tavoin kuin kasvokkain kohdatessa? Kirjatkaa sääntöjä somemaailmaan. 
     
  1. Ystävyyssuhteiden ylläpito 
    Kuinka ystävyyssuhteita ylläpidetään? Mitä niiden eteen tulee tehdä? Millainen on hyvä ystävä?  
     

Lähteenä: SPR kaveritaitoja-ohjelma.