Keskusteleminen 8. lk

Keskustelutaidot auttavat meitä ymmärtämään ja tulemaan ymmärretyksi. Näillä on suuri merkitys sosiaalisten taitojen kehittymisessä ja ihmissuhteita luodessa. Keskustelun taidot kietoutuvat osaksi kaikkia vuorovaikutuksen osa-alueita ja aina keskustelua harjoitellessa harjoitellaan myös kuuntelemista, kysymistä, kehon ilmaisua jne. Hyvät keskustelutaidot tarkoittavat, että molemmat keskustelun osapuolet harjoittavat aktiivista kuuntelua, keskittymistä, kiinnostumista, läsnäoloa ja lisäkysymysten esittämistä keskustelukumppanille.  

Tavoitteet: L1, L2, L3, L5, L6, L7 

  • Keskustelutaitojen harjoitteleminen 
  • mielipiteen kertominen 
  • omista ajatuksista kertominen 

Oppiaineisiin kytkeytyminen: uskonto (T10), suomenkieli ja kirjallisuus (T1, T2, T3, T4), terveystieto (T2, T4),     

Ohjeet oppitunnin suunnitteluun: Oppitunnin rakenne

HARJOITUKSET: 

KESKUSTELUPIIRI / LUOKKAPIIRI 
Kesto: 10 min 

Asetutaan istumaan piiriin. Piirin voi tehdä lattialle, tuoleista jne.; missä vain on hyvä istua. Piirin tulisi olla sellainen, että kaikki näkevät hyvin toisensa ja voivat katsoa toisiaan silmiin. Jokaisella on puheenvuoro vuorotellen. Puheenvuoron merkiksi voi ottaa esim. vaikka pehmolelun, ja puheenvuoro on aina hänellä, kuka pitelee pehmoa. Jokainen saa sanoa oman asiansa vuorotellen. Piirissä voi keskustella ihan arjen kuulumisista, mille tällä hetkellä tuntuu, mitä iloja tai huolia on jne. Tärkeintä tässä on harjoitella hyvää vuorovaikutusta eli katsoa puhujaa, kuunnella keskeyttämättä, osoittaa ilmeillä/eleillä kuuntelevasi, olla itse avoin ja rehellinen puhuessasi eli ns. puhua suoraan sydämestäsi, mutta muistaa silloinkin kohtelias tapa puhua. 

OMA KORTTI 
Kesto: 15 min 
Tarvikkeet: kuvakortteja 

  
Laitetaan piirin keskelle läjä kuvakortteja (Minna Katteluksen Kipinä-kortit, Ateneumin Taidepakka, tunnetaitokortit tms.). Jokainen valitsee kortin sillä perusteella, että kortti kertoo jotain itselle tärkeistä asioista tai herättää mieliin tarinan sinulle tapahtuneesta asiasta. Mennään pareittain, ja kerrotaan oma tarina parille. Pari kuuntelee tarkasti, sillä kertomisen jälkeen palataan piiriin, vaihdetaan kortit parin kanssa ja pari kertoo toistensa tarinat muille. 

TYRMÄYS JA HYVÄKSYNTÄ 
Kesto: 15 min 

Toimitaan pareittain. Toinen ehdottaa jotain kivaa tekemistä toiselle ja eri vaiheissa (leveleissä) reagoidaan toisen ehdotukseen eri tavoin.  

Level 1. Sanallinen kieltäytyminen. Pari ehdottaa esim. ”Lähdetäänkö kalastamaan?”, johon reagoidaan kielteisesti aloittamalla aina samalla tavalla ”Ei, koska…” ja keksitään perustelu.  

Level 2. Kehollinen kieltäytyminen. Sama kuin edellä, eli kieltäydytään sanallisesti, mutta tehostetaan kieltäytymistä vielä kehon torjuvilla ja tyrmäävillä eleillä (pään pyörittäminen, käsien nosto eteen pystyyn, kädet puuskaan, kääntyminen pois, peruuttaminen kauemmaksi jne.)  

Level 3. Myöntyminen, mutta silti tyrmääminen eli Joo, mutta… Tällä kertaa ehdotuksiin sanotaan ” joo”, mutta sitten kuitenkin perustellaan miksi se ei onnistu. Kehossa tarkkaillaan, miten olkien kohauttaminen, pään nyökkääminen ym. eleet vaikuttavat viestiin.  

Level 4. Hyväksyntä eli Joo, ja… Hyväksytään toisen ehdotus ja lähetään siihen mukaan ehdottamalla vielä jatkoa esim. ”Lähdetäänkö kalaan?” ”Joo, ja otetaan eväät mukaan!”  

Level 5. Hyväksyntä ja innostuminen eli Joo! Ja… Samalla tavalla kuin edellisessä hyväksytään toisen ehdotus ja lisäksi käytetään kehon eleitä innostumiseen ja ehdotetaan jotain lisää esim. nostetaan kädet ylös, hymyillään, korotetaan innostuneesti ääntä, lähennytään puhujaan päin jne. 

Keskustellaan lopuksi, mille toisen tyrmääminen tuntui ja kuinka keho vaikuttaa sanojen lisäksi. Keskustellaan myös, missä arkipäiväisissä tilanteissa tähän voi oikeastikin törmätä ja toisaalta miettiä omaa toimintaa, voisiko toimia toisin. 

LÄHTEET: 

Draamaa! -käsikirja: https://peda.net/kuopio/yhteiset-hankkeet/peh2/mktv/ped/draamaa-kasikirja:file/download/ed5baa0befdc7cb192f42cc49585c2f63360870c/draamaa%21%20k%C3%A4sikirja.pdf