Koskettaminen ja kehoviestintä 4. lk

Koskettaminen on luonnollinen osa ihmisyyttä ja meillä kaikilla on tarve tulla kosketetuiksi. Kuitenkin koskettamisen kulttuuri vaihtelee, samoin konteksti. Toisille koskettaminen ja kosketetuksi tuleminen on luontevampaa kuin toisille. Näiden harjoitusten yhteydessä on tärkeää puhua toista kunnioittavasta tavasta koskettaa: koskettaminen ei koskaan saa tuntua epämiellyttävälle, siitä ei saa tulla kiusaantunut olo, saatikka että se sattuisi. Aihe voi monelle olla arka, mutta rohkaistuminen sen käsittelyyn auttaa paljon vuorovaikutuksen opettelua. Onhan esimerkiksi kätteleminen kulttuurimme tapa tervehtiä. Kannattaa kuitenkin olla ”herkillä” oman ryhmänsä suhteen, koska meillä on niin erilainen tapa suhtautua toisen koskettamiseen. Näissä harjoituksissa koskettaminen ei korostu, vaan tulee ikään kuin leikin mukana, mutta se on syytä ehdottomasti ottaa reflektioon mukaan. Aina on hyvä kysyä toiselta, saako häntä koskettaa. 

Vuorovaikutus on suurimmalta osalta muutakin kuin sanoin puhuttua. Sanoja täydentävät eleet, ilmeet, kehonasennot, äänen ominaisuudet ja ympäröivän tilan käyttö. Sanaton viestintä voi olla harkittua tai täysin tiedostamatonta. Se voi olla myös monimerkityksellistä eli sitä saatetaan tulkita toisella tavalla, miten viestijä on sen tarkoittanut. Eleiden avulla, esimerkiksi käsien liikkeillä, voidaan painottaa jotain tiettyä osaa sanoman sisällössä. Erilaisilla kehonasennolla pystyy viestimään toiselle vaikkapa läheisyyttä tai etäisyyttä esimerkiksi nojautumalla kohti paria tai vetäytymällä tästä kauemmaksi, viestii sanattomasti toiselle mielipiteensä.  

Kehon viestinnän opettelu on hyvin tärkeää, sillä tutkimusten mukaan viestin ymmärtämisestä ja sanoman perille menemisestä vain 7 % syntyy sanoista, 38 % äänensävystä ja jopa 55 % kehonkielestä. Tässä osiossa harjoitellaan viestimään toiselle paljolti ilman puhetta eleitä ja liikkeitä käyttämällä, mutta kokeillaan myös äänenpainon ja puhetavan merkitystä. 

Tavoitteet: L1, L2, L3 

  • Itsensä ilmaiseminen kehon avulla puheen lisäksi tai ilman puhetta 
  • Toisen arvostava koskettaminen 
  • Kosketetuksi tuleminen ja sen hyväksyminen 
  • Ilmaisuun heittäytyminen 

Oppiaineisiin kytkeytyminen: äidinkieli ja kirjallisuus (T2, T3),  ympäristöoppi (T 10), liikunta (T8) 

Ohjeet oppitunnin suunnitteluun: Oppitunnin rakenne

HARJOITUKSET: 

TUTTI FRUTTI 
Kesto: 10 min 
Tarvikkeet: teippi lattiaan 

Ryhmä jaetaan kolmikoihin piirin kehälle, joista keskimmäinen seisoo kasvot piirin keskelle päin ja oikealla ja vasemmalla olevat ovat keskimmäisen “ympärillä” toisiaan käsistä pitäen. Yksi leikkijöistä seisoo koko kolmikkopiirien keskellä. Keskellä olija huutaa joko “oikea”, “vasen” tai “keskellä”, jolloin kolmikoista täytyy huudetun irrottautua ja lähteä etsimään uusi paikka. Keskellä olija menee jonkun paikalle, jolloin uusi leikkijä tulee keskelle huutajaksi. Jos keskihuutaja huutaa “tutti frutti”, kaikkien täytyy vaihtaa paikkaa, jolloin saa mennä mille tahansa uudelle paikalle.  

Vinkki: Lattiaan kannattaa vaikka teipillä merkitä keskimmäisten paikka tutti frutti –huudon jälkeen uusien paikkojen löytymiseksi helpommin. 

IHMISSOLMU 
Kesto: 10 min  

Yksi ryhmäläisistä menee tilan ulkopuolelle ja yksi valitaan solmun tekijäksi. Muut ryhmäläiset ottavat toisiaan käsistä kiinni ja tekevät pitkän ketjun. Solmun tekijä lähtee ohjaamaan ketjua joko itse menemällä ensimmäiseksi tai sitten antamalla sanallisia ohjeita. Ketju sekoittuu solmuksi menemällä toisten käsien yli ja ali ja kietoutumalla yhteen. Kun ketju on valmis, otetaan tilan ulkopuolelle mennyt solmun selvittäjäksi. Hänen tulee ensimmäiseksi löytää ketjun jompikumpi avoin pää, ja sitten joko itse tarttua siihen kiinni ja lähteä selvittämään solmu tai aloittaa sanallisesti antamaan ohjeita. 

SOKON KULJETTAMINEN 
Kesto: 10 min 

Toimitaan pareittain. Toinen parista laittaa silmät kiinni, ja toinen ohjaa sokkona olevaa ottamalla toisella kädellä kiinni sokkona olevan kädestä ja laittamalla toisen kämmenen ristiselän päälle. Sokkona olevaa voi kuljettaa eri paikkoihin ja laittaa koskettamaan erilaisia pintoja, mutta myös toisia sokkona olevia. Miltä tuntui? Tiesitkö missä olit? Ketä tuli vastaan? 

KAVERIN KAAPPAUS 
Kesto: 10 min 

Seisotaan piirin kehällä pareittain ja lähellä omaa paria. Yksi on pariton (hänkin seisoo piirin kehällä, ei piirin keskellä), joka yrittää kutsua/varastaa viereensä parin, sanomalla jonkun ryhmäläisen nimen. Parista se, jonka nimeä ei sanota, ottaa parinsa “haliotteeseen” (tai käsillä olkapäistä kiinni, jos ”hali” –sana pelottaa), ettei hän karkaisi. Jos pari ehtii selkeästi lähteä vierestä, ei voi juosta perään ottamaan kiinni, vaan silloin on ”menettänyt” parinsa toiselle ja yksin jäänyt kutsuu seuraavaksi itselleen uutta paria.  

Level 2: Käännetään juuri toisin päin eli oman nimensä kuuleva ottaa kiinni ja parin nimellä yrittää karkuun kutsujan luo, jolloin koko ajan pitää ”olla kartalla”, kuka on vieressä. 

SADERENTOUTUS  
Kesto: 10 min 
Tarvikkeet: kaiutin ja musiikkia 

Toimitaan pareittain. Taustalla soi rauhallinen rentoutusmusiikki (vesisateen ropinaa tms.).  Toinen parista istuu omalla paikallaan, kädet pulpetilla ja otsa käsien päällä ja silmät suljettuina. Toinen parista tekee sateen ropinaa parinsa selkään sormenpäillä. Veden ropina voi alkaa hartioilta, käydä käsivarsilla ja edetä ylös alas selkää pitkin. Vaihdetaan ohjaajan merkistä osia. 

LÄHTEET:  

Draamaa! Käsikirja: https://peda.net/kuopio/yhteiset-hankkeet/peh2/mktv/ped/draamaa-kasikirja:file/download/ed5baa0befdc7cb192f42cc49585c2f63360870c/draamaa%21%20k%C3%A4sikirja.pdf