Kohtaaminen 4. lk

Joka päivä kohtaamme kymmeniä ihmisiä, mutta oikeanlainen kohtaamisen taito ei ole itsestään selvää ja sitä on hyvä harjoitella. Kohtaamisen taidolla tarkoitetaan kykyä pysähtyä toisen ihmisen äärelle; hänen tunteidensa ja ajatustensa luo. Tapa miten kohtaamme ja kohtelemme ryhmämme jäseniä vaikuttaa ryhmän työskentelyilmapiiriin. 

Kohtaamisen taitoon kuuluu toista silmiin katsominen, arvostava kuunteleminen ja taito keskustella. Kohtaamisen merkkejä ovat myös kehon sanattomat viestit, kuten hymy, avoin asento tai nyökkäily. Kohtaamisen taidoissa harjoitellaan myös läsnäoloa, aitoa kiinnostusta toiseen, auttamisen halua ja toisen kunnioittamista.  

Tässä materiaalissa kohtaaminen on jaettu kolmeen eri osa-alueeseen: katsekontaktiin, kuuntelemiseen ja keskustelemiseen. Kohtaaminen on paljon muutakin. Siihen liittyy toisen hyväksyminen, empatiataidot, toisinaan kunnioittava koskettaminen unohtamatta tervehtimisen ja kiittämisen taitoja. Kaikissa näissä harjoituksissa ja leikeissä harjoitellaan aina samalla useampaa eri taitoa, mutta oman otsikkonsa alla on nimenomaan tavoite ainakin tämän taidon harjoitteluun. 

Ohjeet oppitunnin suunnitteluun: Oppitunnin rakenne

KATSEKONTAKTI

Katsekontaktin ottaminen on kaikissa sosiaalisissa taidoissa pohja, jonka päälle muu vuorovaikutus rakentuu. Katsekontaktin myötä vuorovaikutustilanteeseen muodostuu yhteisesti jaettu ja avoimempi ilmapiiri. 

Katsekontaktiharjoitusten merkitys on kasvanut vuosikymmenen aikana, kun valitettavan usein vuorovaikutustilanteisiin on tullut mukaan ”ylimääräinen” osapuoli: puhelin. Vuorovaikutustilanne saattaa jäädä hyvinkin epäselväksi ja merkityksettömäksi ilman katsekontaktia. Katse on kuin yksi palapelin pala, ja sen puuttuminen jättää lopputuloksen vajaaksi. Jokaisella meillä on myös tarve tulla nähdyksi, ja toisen hyväksyvä katse on merkittävä itsetunnon kehittymisen kannalta. Ottamalla katsekontaktin ihminen suostuu myös katsottavaksi. Toisista se voi tuntua vaikealta tai jopa ahdistavalta, siksi katsekontakti on tärkeä harjoiteltava taito. 

Tavoitteet: L1, L2, L3 

  • Katsominen toista silmiin 
  • Katsottavana oleminen 

Oppiaineisiin kytkeytyminen: äidinkieli ja kirjallisuus (T3), ympäristöoppi (T10) 

ANNA KISSALLE KOTI 
Kesto: 10 min 

Seisotaan piirissä ja keskellä ”kissa” kiertää ryhmäläiseltä toiselle pyytäen ”anna kissalle koti”. Piirissä olijat vastaavat aina: ”kysy naapurilta” osoittaen vieressä olijaa. Leikissä harjoitellaan ottamaan riski eli vaihtamaan paikkaa piirissä seisovien kanssa siten, että haetaan katsekontakti ja sovitaan nyökkäämällä paikanvaihdosta. Pari vaihtaa paikkaa piirin poikki. Kissa yrittää kysymysten lomassa ehtiä vapautuneelle tyhjälle paikalle, jolloin epäonnistuneesta paikanvaihtajasta tulee uusi kissa. 

KATSOTTAVANA KESKELLÄ 
Kesto: 5-10 min 

Toimitaan piirissä. Yksi (ehdottomasti vapaaehtoinen) menee vuorollaan keskelle ja on kaikkien katsottavana. Ryhmän ohjaaja voi johdatella harjoitusta esim. “katsokaa miten kaveri on laittanut hiukset tänään, katsokaas millaiset sukat on jalassa, näkeekö joku, minkä väriset silmät kaverilla on?” Jne. Tämän jälkeen voidaan harjoitusta syventää niin, että piirin kehällä olevat muut ryhmän jäsenet voivat sanoa kehuja ja positiivisia asioita kaverille. Lopuksi kysytään keskellä olijalta, mille tuntui: mikä oli kivaa, oliko joku kiusallista jne. 

KUUNTELEMINEN

Kuunteleminen on kuulemisen aktiivisempi taso. Hyvä kuuntelija pystyy osoittamaan toiselle kiinnostuksensa häntä ja hänen viestiään kohtaan, sekä tulkitsemaan eri merkityksiä sanotusta. Tämä taito vaikuttaa vuorovaikutuksen onnistumiseen ja jatkoon. Usein kuuntelijalla on kiire oman viestin sanomisessa ja loput toisen puheesta menee ohi valmistautuessa omaan vastaukseen. Kuuntelemista harjoitellaan aidolla läsnäololla, vuoron odottamisella, lähettämällä ilmeillä ja eleillä viestejä kuuntelemisesta sekä reagoimalla lopuksi toisen viestiin. Kuuntelutaitojen opettaminen lapsille ja nuorille on tärkeää, koska taitava kuuntelu auttaa lapsia ja nuoria hallitsemaan oppimisessa tarvittavaa merkityksen muodostamista. Kuuntelutaitojen kehityksessä lapsille luetuilla tarinoilla on iso merkitys. 

Tavoitteet: L1, L2, L3 

  • Opitaan, mikä on kuulemisen ja kuuntelemisen ero 
  • Osoitetaan aktiivista ja läsnäolevaa kuuntelua ilmeillä, eleillä, sanoilla ja koko keholla 
  • Harjoitellaan kuuntelun taitoja keskittymällä tilanteeseen ja keskustelun toiseen osapuoleen 
  • Opitaan odottamaan vuoroa 

Oppiaineisiin kytkeytyminen: äidinkieli ja kirjallisuus (T1, T2, T3, T4), ympäristöoppi (T10), uskonto (T11), elämänkatsomustieto (T4, T8), musiikki (T4, T8) 

KUUNNELLAAN LAULU 
Kesto: 5-10 min 
Tarvikkeet: kaiutin ja musiikkia 

Kuunnellaan ryhmän ohjaajan valitsema laulu. Kuuntelun jälkeen keskustellaan sanoista, melodiasta, tunnelmasta ja mistä laulu kenenkin mielestä kertoo. Syvennetään kuultua draaman keinoin esim. Tekemällä laulusta patsas tai valokuva. 

Level 2: Ryhmäläiset saavat tuoda omia lempilaulujaan (huom. asiallinen sanoitus) ja opetella perustelemaan mielipidettään, miksi kyseisestä laulusta pitää. 

NAUHURI 
Kesto: 10 min 

Asetutaan pareittain istumaan kasvotusten. Toinen alkaa kertoa tarinaa noin minuutin ajan. Tarina voi olla keksitty tai ihan vaan kertomista vaikka omasta aamusta tai viikonlopusta tai lomasta. Minuutin jälkeen ryhmän ohjaaja keskeyttää. Kuuntelevan parin pitää toistaa kuultu tarina mahdollisimman hyvin ja käyttää sinä-muotoa. Vaihdetaan rooleja. 

MIKÄ ON PIELESSÄ? 
Kesto: 15 min 
Tarvikkeet: Mikä tahansa oppikirjan tms. kappale (joka on opiskeltu) tai tuttu teksti 

Ryhmän ohjaaja lukee ryhmälle tutun kirjan kappaleen tai tarinan, johon on etukäteen muuttanut viisi kohtaa epäloogiseksi. Ryhmää pyydetään kuuntelemaan tarkasti. Kuuntelun jälkeen ryhmä jakautuu n. 4-5 hengen pienryhmiin, joissa keskustelemalla miettivät, mitkä viisi asiaa olivat pielessä ja miksi ne eivät voi pitää paikkaansa. Lopuksi käydään koko ryhmän yhteinen keskustelu epäloogisuuksista ja korjataan yhdessä virheelliset kohdat.  

Huom! Harjoitusta voi käyttää kokeeseen valmistautumisessa. 

KESKUSTELEMINEN

Keskustelutaidot auttavat meitä ymmärtämään ja tulemaan ymmärretyksi. Näillä on suuri merkitys sosiaalisten taitojen kehittymisessä ja ihmissuhteita luodessa. Keskustelun taidot kietoutuvat osaksi kaikkia vuorovaikutuksen osa-alueita ja aina keskustelua harjoitellessa harjoitellaan myös kuuntelemista, kysymistä, kehon ilmaisua jne. Hyvät keskustelutaidot tarkoittavat, että molemmat keskustelun osapuolet harjoittavat aktiivista kuuntelua, keskittymistä, kiinnostumista, läsnäoloa ja lisäkysymysten esittämistä keskustelukumppanille.  

Tilan seinälle voi myös askarrella ryhmätyönä tai  tulostaa valmiin julisteen muistuttamaan hyvistä tavoista keskustella. Valmis juliste löytyy esim. täältä: 

Värinautit, keskustelutaidot:
https://www.varinautit.fi/wp-content/uploads/2021/04/keskustelutaidot_varinautit.pdf

Tavoitteet: L1, L2, L3, L5, L6, L7 

  • Keskustelutaitojen harjoitteleminen 
  • Mielipiteen kertominen 
  • Omista ajatuksista kertominen 

Oppiaineisiin kytkeytyminen: uskonto (T11), äidinkieli ja kirjallisuus (T1, T2, T3, T4), englanti (T7, T8, T9), ympäristöoppi (T10, T14), kuvataide (T2), Yhteiskuntaoppi (T7) 

KESKUSTELUPIIRI / LUOKKAPIIRI 
Kesto: 10 min 

Asetutaan istumaan piiriin. Piirin voi tehdä lattialle, tuoleista jne.; missä vain on hyvä istua. Piirin tulisi olla sellainen, että kaikki näkevät hyvin toisensa ja voivat katsoa toisiaan silmiin. Jokaisella on puheenvuoro vuorotellen. Puheenvuoron merkiksi voi ottaa esim. vaikka pehmolelun, ja puheenvuoro on aina hänellä, kuka pitelee pehmoa. Jokainen saa sanoa oman asiansa vuorotellen. Piirissä voi keskustella ihan arjen kuulumisista, mille tällä hetkellä tuntuu, mitä iloja tai huolia on jne. Tärkeintä tässä on harjoitella hyvää vuorovaikutusta eli katsoa puhujaa, kuunnella keskeyttämättä, osoittaa ilmeillä/eleillä kuuntelevasi, olla itse avoin ja rehellinen puhuessasi eli ns. puhua suoraan sydämestäsi, mutta muistaa silloinkin kohtelias tapa puhua. 

SANAKETJU 
Kesto: 10-15 min 

Ensin pareittain ketjutellaan sanoja, mikä sana tulee ensimmäiseksi parin sanasta mieleen. Puhutaan myös tässä yhteydessä, mitä tarkoittaa assosioituminen (omat kokemukset ja muistot) ja miksi se vaikuttaa ajatteluun.
Esim. sinä: AURINKO, pari: KELTAINEN, sinä: SITRUUNA, pari: MEHU jne. Sanat voivat olla kaikkien sanaluokkien sanoja ja myös yhdyssanoja, mutta ei kokonaisia lauseita tai muuten useampaa sanaa.

Seuraavassa vaiheessa yhdistetään kaksi paria ja jatketaan neljällä, joka taas kolmannessa yhdistetään kahdeksan hengen ryhmäksi.

Puhutaan siitä, ettei toiselle saa ”syöttää” sanaa, vaikka kuinka tekisi mieli sanoa oma mieleen tuleva sana. Ryhmänohjaaja voi antaa ensimmäisen sanan, ja se voi olla tunteisiin liittyvä sana, kuten itku, rakkaus jne. Useamman hengen piiriin voi ottaa mukaan myös viestikapulan. 

YHDESSÄ RYHMÄN KANSSA 
Kesto: 10-15 min 
Tarvikkeet: moniste keskustelupohjaksi: https://www.varinautit.fi/wp-content/uploads/2020/08/yhdessa_ryhman_kanssa.pdf

Jakaudutaan n. 4-5 hengen ryhmiin. Keskustelun pohjaksi jokainen ryhmä tarvitsee liitteen. 

Tehtävänä on yhdessä ryhmän kanssa päästä yhteen yhteiseen vastaukseen liitteessä annettuihin kysymyksiin. Harjoitellaan vuoron odottamista, aktiivista kuuntelua, oman mielipiteen kertomista ja omasta ideasta/vastauksesta luopumista kompromissin aikaan saamiseksi.

MITÄ JOS? 
Kesto: 15-20 min 

Työskennellään pareittain. Ryhmän ohjaaja voi aluksi itse valita tai sitten kysyä ryhmäläisiltä aiheita keskusteluun, jotka laitetaan näkyville. Parit vuorottelevat esittämällä toiselle “Mitä jos?” -kysymyksiä. 

Kysymykset voivat olla esimerkiksi: 

  • Mitä jos kouluruokailu maksaisi? 
  • Mitä jos meillä ei olisi luontoa? 
  • Mitä jos kaikki olisivat samanlaisia? 
  • Mitä jos Suomessa ei olisi talvea? 
  • Mitä jos saisi valita, opiskeleeko kotona vai koululla? 
  • Mitä jos koulussa nukuttaisiin päiväunet?  jne. 

Kysymykseen vastaaja perustelee mielipiteensä ja toinen kuuntelee aktiivisesti. Mielipiteen kertomisen jälkeen pari joko kertoo oman mielipiteensä tai kysyy tarkentavia kysymyksiä, kuten” Miksi ajattelet noin”, “Mitä tuosta voisi seurata?”. Kun on opittu keskustelemaan kahdestaan, liitytään yhteen toisen parin kanssa, jolloin kolmella on vastuu aktiivisesta kuuntelemisesta, mielipiteen kertomisesta ja lisäkysymysten esittämisestä. 

PELIMAAILMASSA 
Kesto: 10 min 

Toimitaan pareittain. Ryhmän ohjaaja laittaa näkyviin apukysymyksiä, jonka avulla keskustellaan aiheesta. Ensin toinen toimii kuuntelijana ja toinen kertoo apukysymysten avulla lempipelistään. Kuuntelija voi esittää tarkentavia kysymyksiä, mutta malttaa olla vielä kertomatta omasta lempipelistään. Kerronnan jälkeen vaihdetaan osia. Molempien kerrottua pari päättää, kummanko lempipeli esitellään koko luokalle. Luokalle pelistä kerrotaan lyhyemmin. Tässäkin voidaan käyttää uusia apukysymyksiä. 

Apukysymykset parille kertomiseen: 

  • Mikä pelin nimi on? 
  • Millainen peli se on? 
  • Millaisia hahmoja pelissä on? 
  • Mihin sen pelimaailma sijoittuu? 
  • Mikä tavoite pelillä on? 
  • Miksi tykkäät pelata tätä peliä? 
  • Minkä ikäisille peli on tarkoitettu? 
  • Miten pelissä voi menestyä tai voittaa? 
  • Mitä pelaamiseen erityisesti tarvitaan? 
  • Mikä pelissä on jännittävää? 

Apukysymyksiä koko luokalle esittelyyn: 

  • Kuka tai mikä on pelin keskushahmo? 
  • Mihin pelissä pyritään? 
  • Kuinka kauan pelaaminen kestää? 
  • Kenelle peli sopii? 
  • Miksi tätä peliä kannattaisi kokeilla? 

LÄHTEET:  

Draamaa! Käsikirja: https://peda.net/kuopio/yhteiset-hankkeet/peh2/mktv/ped/draamaa-kasikirja:file/download/ed5baa0befdc7cb192f42cc49585c2f63360870c/draamaa%21%20k%C

Eskelä-Haapanen, S., Hannula M. & Lepola M. 2015. Puhe pulppuamaan! Oppimista tukeva keskustelu. PS-kustannus. 

Värinautit: https://www.varinautit.fi/