Digiturvataidot 4. lk

Pienet lapsetkin ovat nykyään paljon ruudun ääressä esimerkiksi tabletilla tai kännykällä, josta saattavat vahingossakin eksyä pelottaville tai ahdistaville sivustoille tai nähdä ikäviä kuvia tai videoita. Myös isommat lapset saattavat näyttää heille jännittäviä tai pelottavia kuvia tai videoita laitteilta. Lasten suojaaminen viestintäteknologian uhkien varalta on yksi ajankohtaisimpia haasteita. 

Aikuisen ei tarvitse olla mediataituri, vaan voit kertoa lapsille yleisiä käyttösääntöjä, käyttäytymisohjeita, kriittisyyttä, kertoa digimaailmaan liittyvistä hienoista puolista sekä myös vaaroista. Lasten kanssa kannattaa yhdessä harjoitella medialaitteiden käyttöä ja erilaisten sovellusten ja pelien käyttöä. Näin myös aikuinen oppii samalla ja pysyy perässä lasten digimaailmasta. Turvataitoja kehittämällä lapset voivat paremmin kohdata ja käsitellä erilaisia tilanteita ja niistä syntyviä tunteita niin digitaalisissa kuin fyysisissäkin ympäristöissä. 

Tavoitteet: L1 L2 L3 L4 L5 L7 

• Vahvistetaan digiturvataitoja ja oman yksityisyyden suojaamista netissä. 

• Autetaan tunnistamaan riskejä liittyen henkilökohtaisten tietojen ja kuvien jakamiseen netissä. 

• Ohjataan ja rohkaistaan kertomaan huolista ja uhkaavista tilanteista turvalliselle aikuiselle.  

• Opitaan toimintaohjeet ja turvaohjeet houkuttelutilanteisiin. 

• Opitaan, miten toimia uhkaavissa tilanteissa 

Oppiaineisiin kytkeytyminen: Ympäristöoppi (T7 T8 T10 T11 T14 T16 T17), Suomen kieli ja kirjallisuus (T1 T2 T4 T7 T12) Yhteiskuntaoppi (T4, T9) 

Ohjeet oppitunnin suunnitteluun: Oppitunnin rakenne

HARJOITUKSET:

MEDIANKÄYTTÖJUMPPA  
Kesto: 5 min 

Tehtävän tarkoitus on toiminnallisen leikin kautta selvittää lasten mediakäyttöä. Ohjaaja lukee alla olevat lauseet ja osallistujat toimivat lauseen mukaisesti. 

  • Jos sinulla on puhelin, nosta käsi ylös.  
  • Jos olet katsonut videoita netissä tällä viikolla, käy kyykyssä.  
  • Jos olet lukenut sanomalehteä, seiso yhdellä jalalla.  
  • Jos olet eilen katsonut televisiota, kurkota kattoon.  
  • Jos olet tällä viikolla käyttänyt tablettia, vilkuta kaverille.  
  • Jos olet tällä viikolla ollut tietokoneella, istu penkille.  
  • Jos olet tänään kuunnellut radiota, käännä päätä puolelta toiselle.  
  • Jos olet ladannut tällä viikolla kuvan nettiin, pyörähdä ympäri.  
  • Jos olet laittanut tänään viestin ystävälle, hyppää iloisesti.  
  • Jos olet laittanut eilen viestin sukulaiselle, kurota varpaisiin. 

DIGITURVATAIDOT
Kesto: 30min 
Tarvikkeet: paperia ja kyniä.  

Anna lasten pohtia ensin yksin, pareittain tai pienissä ryhmissä, kuinka he esimerkkitilanteissa toimisivat. Tämän jälkeen voitte pohtia erilaisia ratkaisuvaihtoehtoja yhdessä. Käykää lopuksi yhdessä läpi tässä materiaalissa esitetyt ehdotukset tilanteiden ratkaisemiseksi. Materiaalia voi hyödyntää opetuksessa myös muilla tavoin. 

Huom! Muista kuitenkin, ettei ole lapsen edun mukaista, että hän kertoo esimerkiksi kokemastaan seksuaaliväkivallasta ryhmätilanteessa. Tällaisessa tilanteessa ohjaajan tulee ohjata keskustelua niin, että lapsi pääsee kertomaan kokemastaan turvallisessa ympäristössä luotettavalle aikuiselle myöhemmin ryhmätilanteen ulkopuolella. 

Mallivastaukset ja tilannekuvaukset löytyvät osoitteesta: https://mediakasvatus.fi/materiaalit/digitaalinen-media-sosiaalisena-ymparistona/nuoren-digiturvataidot/  

Tilanne 1: Tuntematon tai puolituttu lähestyy sinua innokkaasti somessa. Hän vaikuttaa olevan erityisen kiinnostunut sinusta ja tekemisistäsi. Sinua alkaa pian arveluttaa. 

Tilanne 2: Kuvasi tai tietosi leviävät verkossa ilman lupaasi. Kaverisi on esimerkiksi julkaissut videon sinusta vasten tahtoasi tai löydät yhteystietojasi paikasta, jonne et ole niitä itse lisännyt. 

Tilanne 3: Joku kommentoi ilkeästi tai asiattomasti kuviasi ja videoitasi somessa. 

Tilanne 4: Joku on kaapannut sometilisi tai luonut sinusta feikkiprofiilin. 

Tilanne 5: Joudut nettihuijauksen kohteeksi. Ostit esimerkiksi verkosta jotain, mutta ostoksistasi ei kuulu mitään. Rahat tililtäsi ovat kuitenkin hävinneet. 

Tilanne 6: Ystävääsi kiusataan verkossa: häntä ei hyväksytä ryhmiin, häntä nöyryytetään ja pilkataan somessa. Hänestä levitetään myös perättömiä juoruja. 

Tilanne 7: Kohtaat häiritsevää tai ahdistavaa mediasisältöä verkossa tai päädyt keskelle aggressiiviseksi äityvää somekeskustelua. 

Tilanne 8: Sinua kohdellaan verkossa eri tavalla kuin toisia esimerkiksi sukupuolesi, ikäsi, mielipiteesi tai terveydentilasi vuoksi. 

Lisämateriaalia: https://mediakasvatus.fi/materiaalit/digitaalinen-media-sosiaalisena-ymparistona/nuoren-digiturvataidot/digiturvataulut/  

VÄITTÄMIÄ DIGITURVALLISUUDESTA
Kesto: 10 min 
Tarvikkeet: liite ohjaajan luettavissa: Väittämät.pdf

Käydään seuraavat väittämät läpi ”peukuttamalla” tai janaharjoituksena niin, että lapset asettuvat seisomaan näkymättömälle janalle valitsemaansa kohtaan (ei – joskus – kyllä). Ohjaaja pysähtyy joka väittämän jälkeen, kysyy perusteluja vastauksille ja korjaa tarvittaessa lasten virheelliset käsitykset. 

KAVERIHAASTATTELU
Kesto: 20 min 
Tarvikkeet: liite tulostettuna: Kaverihaastattelulomake.pdf 

Lapset keskustelevat ja haastattelevat pareittain tai pienryhmissä toisiaan Kaverihaastattelu-tehtävämonistetta käyttäen alla olevista kohdista ja arvioivat, kuinka hyvin kukin on itse suojannut omat tietonsa somessa ja netissä. Pyydä lapsia sen jälkeen keskustelemaan parin kanssa, miten omia tietoja sekä yksityisyyttä voi paremmin netissä ja somessa suojata. Tehtävämonisteen vinkit voivat auttaa. 

Apukysymyksiä: Mitä tietoja et ole kertonut netissä? Mitä tietoja olet kertonut netissä? Millaisia kuvia jaat netissä? Mitä ongelmatilanteita olette nähneet tai kokeneet netissä? Miksi netissä kannattaa olla varovainen, mitä tietoja kertoo? Miten voin suojella omaa yksityisyyttä paremmin? 

1. Syntymäpaikka ja syntymäaika. 

Synttärionnittelujen saaminen netissä ja somessa on kiva juttu, mutta yhdistämällä ihmisen nimen,  syntymäpaikan ja syntymäajan on mahdollista päästä käsiksi tietoihin, jotka haluat pitää salaisena. 

2. Kotiosoite ja koulu, jota käyt. 

Kaikkien nettituttujen ei tarvitse tietää asuinpaikkaasi. On parempi kertoa, missä kaupungissa asuu  kuin paljastaa esimerkiksi asuinaluetta. Osoitteen julkaisu on ajattelematonta jo pelkästään siksi, että varkaat voivat saada käsiinsä tiedot, kuka missäkin asuu. Älä julkista myöskään koulusi nimeä tai julkaise luokkakuvaa nettiin. Luokkakuvan julkaisu rikkoo tekijänoikeussäännöksiä sekä yksityisyyden suojaa. Siihen tarvitaan kaikkien lupa. 

3. Puhelinnumero 

Kännykkäkiusaaminen ja -häiriköinti on todella ikävää, joten älä julkaise puhelinnumeroasi verkossa.  Se voi joutua vääriin käsiin, jos julkaiset sen netissä. 

4. Oma sijainti 

Sosiaalisissa medioissa on mahdollisuus hyödyntää palveluita, jotka kertovat tarkan sijaintisi. On  hauskaa seurata, missä kaverit ovat ja antaa kavereille tieto siitä, missä itse liikkuu, mutta kannattaa  miettiä, millaisen riskin otat ilmoittaessasi tarkat sijaintitietosi. Oman sijainnin jakamisesta on hyvä  keskustella oman huoltajan kanssa. 

5. Valokuvat ja videot 

Pohdi tarkkaan, millaisia kuvia tai videoita julkaiset itsestäsi. Pyydä aina julkaisulupa kuville ja videoille, joissa esiintyy muita ihmisiä. Vaikka poistat kuvat koneelta ja netistä, ne voivat palata kummittelemaan. Joku on voinut kopioida ne ja lähettää niitä eteenpäin. Kuvat ja videot voivat säilyä ennalta arvaamattoman ajan palvelimilla, joista niihin voi päästä käsiksi. Julkaise vain sellaisia kuvia ja videoita, jotka kehtaisit näyttää omalle mummollesikin. 

6. Oman profiilin yksityisyys 

Tietojen varastaminen on helppoa, jos omat tiedot ovat julkisesti saatavilla. Feikkiprofiileja tehdään erityisesti julkisuuden henkilöille, mutta myös esimerkiksi kiusaamistarkoituksessa yksityishenkilöille. Suojaa oma profiilisi yksityisyysasetuksista niin, että asetat sen yksityiseksi. Näin sinusta on tarjolla mahdollisimman vähän tietoa ja voit itse päättää ketkä näkevät profiilisi tai voivat ottaa sinuun yhteyttä. 

7. Kiukku ja salaisuudet 

Sosiaalinen media ei ole hyvä paikka kertoa salaisuuksia, purkaa vihaa, inhoa tai juoruta ihmisistä. Hillitse kiukkusi ja kerro salaisuudet vain luottamuksen arvoisille ihmisille, sillä huomattavasti useampi ihminen lukee päivityksiäsi kuin uskotkaan. Jokainen kantaa vastuun omista sanoistaan ja teoistaan: jos haukut jotakuta, tieto on julkaistua todistusaineistoa sinua vastaan. 

8. Kommentit. 

Mieti tarkkaan, mitä kommentoit tai kirjoitat nettiin. Olisitko valmis sanomaan saman myös kasvotusten? Kirjoitetut kommentit tai muut asiat voivat jäädä nettiin ikuisesti ja ne voi löytyä sieltä vielä tulevaisuudessakin. Millaisen kuvan haluat itsestäsi antaa? 

YKSITYISYYSASETUKSET KUNTOON 
Kesto: 20 min 
Tarvikkeet: liite tulostettuna: Yksityisyysasetukset kuntoon.pdf

Tehtävän voi tehdä tunnilla tai antaa kotitehtäväksi.  

1. Listaa ensin kolme sovellusta, joita käytät eniten. 

2. Tutustu sen jälkeen yhdessä aikuisen kanssa näihin kolmeen sovellukseen ja niiden yksityisyysasetuksiin sekä tapoihin, kuinka yksityisyysasetukset asetetaan “yksityiseksi”. 

3. Lopuksi kirjoita ylös ohjeet, miten yksityisyysasetukset löytyvät jokaisesta kolmesta sovelluksesta. Jos jossain sovelluksessa ei ole mahdollista asettaa yksityisyysasetuksia, pohtikaa aikuisen kanssa yhdessä, miten tällaisessa sovelluksessa voi suojata omaa yksityisyyttä. 

4, Tutustukaa https://enjaksa.fi/paijathame/  palvelun “Some turvalliseksi minuutissa”- videoihin. Jos teillä on videoissa esiintyviä sovelluksia käytössä, tehkää tarvittavat muutokset omilla puhelimilla niihin.  

TURVALLISESTI NETISSÄ
Kesto: 15 min 
Tarvikkeet: AV-laitteisto 

Katsokaa ensin yhdessä video: Turvallisesti netissä – Tasaseks & Amaze -mediakasvatusanimaatio: https://www.youtube.com/watch?v=qMHwPgHO0SQ (2:59min) 

Keskustelkaa videon jälkeen: 

  • Mitä videossa tapahtui? 
  • Mitä tulee muistaa netissä toimiessa? 
  • Mitä tulee muistaa kuvia tai tietoja jakaessa? 
  • Mitä on henkilökohtaiset tiedot? 
  • Onko kaikki tieto tai henkilöt netissä totta? 
  • Oletko törmännyt tai pelkäätkö törmääväsi netissä johonkin epämiellyttävään? 
  • Mitä teet, jos niin käy? 

Vastauksista voidaan koota keskeisimmät ja tärkeimmät asiat taululle muistiin. 

SEINÄJULISTEET TURVALLISEN NETIN KÄYTÖSTÄ
Kesto: 30-45 min
Tarvikkeet: tietokoneet tai askartelutarvikkeet julisteiden tekoa varten

Tehdään alla olevien kysymysten pohjalta seinäjulisteiden tapaan iskulauseita turvallisesta netin käytöstä. Lapset voivat tehdä julisteet tietokoneilla tai kartongille. 

Esimerkkikysymyksiä ja vastauksia:  

Miten voi huolehtia turvallisuudesta netissä?  

  • Pidä ohjelmat ja tietokoneen käyttöjärjestelmä ajan tasalla. 
  • Vältä tuntemattomien linkkien klikkaamista tai tuntemattomien tiedostojen lataamista. 
  • Käytä virustorjuntaohjelmistoa ja päivitä se säännöllisesti. 
  • Vältä julkisten Wi-Fi-verkkojen käyttöä arkaluontoisten tietojen lähettämiseen. 

Miten voi huolehtia yksityisyydestä netissä?  

  • Tarkista ja säädä säännöllisesti sosiaalisen median ja muiden palveluiden yksityisyysasetukset. 
  • Vältä liian henkilökohtaisten tietojen jakamista verkossa. 
  • Käytä yksityisyysystävällisiä selaimia ja hakukoneita. 

Miten voi huolehtia salasanoista?  

  • Käytä vahvoja ja ainutlaatuisia salasanoja eri palveluille. 
  • Vältä ilmeisiä salasanoja, kuten “123456” tai “salasana”. 
  • Käytä salasanojen hallintatyökaluja niiden tallentamiseen ja hallintaan. 
  • Vaihda salasanoja säännöllisesti. 

Miten voi tunnistaa verkossa tapahtuvia huijauksia?  

  • Ole varovainen liian hyvältä kuulostavien tarjousten kanssa. 
  • Tarkista verkkosivuston URL ja varmista, että se on oikea ja käyttää HTTPS-suojausta. 
  • Älä anna henkilökohtaisia tai taloudellisia tietoja epäilyttäville sivustoille. 

Mitä tehdä, jos tuntematon häiriköi tai ahdistelee netissä?  

  • Älä reagoi tai vastaa häirikköön. 
  • Ilmoita häiriköinti palvelun tarjoajalle. 
  • Talleta viestit tai kuvakaappaukset todisteeksi. 
  • Jos tilanne on vakava, ilmoita poliisille. 

Mitä tehdä, jos keskustelu nettituttavan kanssa alkaa tuntua epämiellyttävältä?  

  • Lopeta keskustelu heti. 
  • Älä jaa henkilökohtaista tietoa tai kuvia. 
  • Blokkaa tai estä käyttäjä. 
  • Kerro aikuiselle tai luotettavalle henkilölle kokemuksestasi. 

Mitä tehdä, jos sinua tai kaveriasi kiusataan netissä? 

  • Älä vastaa kiusaajille.  
  • Ilmoita kiusaamisesta palvelun tarjoajalle. 
  • Pidä todisteet, kuten viestit tai kuvakaappaukset. 
  • Puhu aikuisen tai koulun henkilökunnan kanssa. 

Mitä tehdä, jos näkee tai joku lähettää netissä pelottavia tai hämmentäviä kuvia, pelejä tai videoita? 

  • Älä jaa tai levitä kyseistä sisältöä. 
  • Ilmoita sisällöstä palvelun tarjoajalle. 
  • Puhu kokemuksestasi aikuiselle tai ystävälle. 

Mitä tehdä, jos haluat tavata jonkun netissä tapaamasi henkilön? 

  • Älä tapaa henkilöä yksin. 
  • Sovi tapaaminen julkisella paikalla. 
  • Kerro aikuiselle tai ystävälle tapaamisestasi ja varmista, että joku tietää missä olet. 
  • Kuuntele vaistoasi; jos jokin tuntuu väärältä, älä tapaa henkilöä. 

Lasten kanssa on hyvä keskustella myös: 

Turvallisuus netissä on tärkeää, ja on hyvä, että tiedostat ja kysyt näitä kysymyksiä ja asioita. Muista aina, että netissä jakaessasi tietoja, ne voivat jäädä sinne pysyvästi. On siis parempi olla varovainen ja miettiä kahdesti ennen kuin jakaa jotain.  

Kun kohtaat haasteita tai epävarmuutta verkossa, ole yhteydessä johonkin luotettavaan aikuiseen tai ammattilaiseen. He voivat auttaa sinua ymmärtämään tilanteen paremmin ja antamaan ohjeita siitä, miten toimia.  

On myös tärkeää pitää mielessä, että vaikka internet on mahtava paikka oppimiseen, yhteydenpitoon ja viihtymiseen, todellinen maailma ja henkilökohtaiset suhteet ovat korvaamattomia. Käytä siis nettiä viisaasti ja turvallisesti Ja muista: jos olet koskaan epävarma jostain verkossa, on aina parempi olla varovainen ja keskustella siitä jonkun kanssa. Suojaa itseäsi, yksityisyyttäsi ja tietojasi. 

OIKEIN VAIN VÄÄRIN
Kesto: 5 min 

Lapset näyttävät peukulla ylös, jos väittämä on oikein ja peukulla alas, jos väittämä on väärin. 

Väittämät: 

  • Mikään internetissä ei ole kokonaan yksityistä. 
  • Henkilökohtaisia tietoja ei saa jakaa tuntemattomille. 
  • Jos päätän tavata nettitutun, ei siitä tarvitse kertoa kenellekään. 
  • Toisen kiusaaminen verkossa ja netissä on väärin. 
  • On hyvä valita yksityisyysasetuksista kohta “julkinen”. 
  • On hyvä valita yksityisyysasetuksista kohta ”yksityinen”. 
  • Ikinä ei tule kertoa omaa salasanaa kenellekään. 
  • Jos joku tuntuu netissä epämiellyttävältä tai epäilyttävältä, tulee kertoa turvalliselle aikuiselle. 
  • On hyvä lähettää muille vain sellaisia kuvia, jotka kehtaa näyttää omalle mummollekin. 

MEDIAN VAIKUTUS HYVINVOINTIIN
Kesto: 20 min 
Tarvikkeet: paperi ja kynä jokaiselle osallistujalle 

Keskustellaan yhdessä: Miten media voi saada tuntemaan olon hyväksi ja miten media voi saada tuntemaan olon huonoksi?  Pyydetään lapsia piirtämään kaksi ympyrää (positiivinen ja negatiivinen) paperille, ympyröiden sisälle jokainen kirjoittaa positiivisia ja negatiivisia asioita median käyttöön liittyen.  

Esimerkkejä:  

Positiivinen: 

  • Yhteyden luominen ja ylläpitäminen: Sosiaalisen median ja viestintäsovellusten kautta voimme pitää yhteyttä ystäviimme ja perheeseemme. 
  • Oppiminen ja tiedonhaku: Dokumentit, uutiset, opetusvideot ja artikkelit voivat tarjota tietoa ja uusia näkökulmia, laajentaen ymmärrystämme maailmasta. 
  • Viihde ja rentoutuminen: Elokuvat, musiikki, pelit ja sarjat voivat tarjota hetken paon arjesta ja auttaa rentoutumaan.  

Negatiivinen: 

  • Ylikuormitus: Jatkuva informaatio ja mediavirta ja ärsykkeet voivat aiheuttaa ahdistusta, stressiä ja keskittymisvaikeuksia.  
  • Liiallinen käyttö: Vie aikaa oikeilta ihmissuhteilta ja harrastuksilta ja vaikuttaa hyvinvointiin, (uni, stressi). 
  • Nettikiusaaminen ja ikävä sisältö: Verkossa koettu kiusaaminen ja pelottava tai ahdistava sisältö voivat aiheuttaa ahdistusta ja vaikuttaa itsetuntoon. 
  • Sosiaalinen eristäytyminen: Vaikka digitaalinen yhteys voi olla arvokasta, liiallinen median käyttö voi johtaa todellisen maailman sosiaalisen kanssakäymisen vähentymiseen.  

Lopuksi käydään läpi, mitä lapset ovat kirjoittaneet papereilleen ja keskustellaan aiheesta. 

STOP NETTIKIUSAAMISELLE JA ILKEILYLLE-BINGO
Kesto: 15 min 
Tarvikkeet: stop nettikiusaamiselle ja ilkeilylle bingo-monistepohja kopioituna kaikille osallistujille, kyniä 

Liikkukaa tilassa vapaasti. Osallistujien tehtävänä on selvittää, keneen osallistujista mikäkin ruudukon väittämä sopii. Rastita ruudut, jos olette samaa mieltä väittämästä. Voit tässä kohtaa perustella toiselle oman mielipiteesi tai pohtia väittämää yhdessä. Se osallistujista, joka saa ensimmäiseksi täyteen pysty- tai vaakarivin, huutaa bingo. Harjoitusta jatketaan kuitenkin tekemällä koko ruudukko täyteen. 

Voitte vaihtoehtoisesti kerätä ruudukkoon osallistujien nimiä, joihin väittämä sopii. Osallistujien tavoitteena on kerätä ruudukkoon mahdollisimman monta nimeä. Jokaisessa ruudussa on oltava ainakin yksi nimi, ja mahdollisuuksien mukaan jokaisen nimi on oltava ruudukossa ainakin kerran. 

Pyydä osallistujia valitsemaan lopuksi itselleen 1-3 asiaa, joihin voi itse vaikuttaa omalla toiminnallaan. 

Keskustelukysymyksiä: 

  • Millaisiin erilaisiin nettikiusaamisen tapoihin olet törmännyt? 
  • Miten jokainen voi vaikuttaa sosiaalisissa medioissa tai nettikeskustelualustoilla olevaan keskustelukulttuuriin? 
  • Miksi netissä on niin helppoa loukata toista? 
  • Miten nettikiusaamista voitaisiin estää? 
  • Voiko itse mitenkään vaikuttaa siihen, ettei tule kiusatuksi netissä? 
  • Miksi netissä ei ole niin helppo puolustaa toista? 
  • Mitä aikuiset voisivat tehdä nettikiusaamisen kitkemiseksi? 

ESIMERKKITUNTI DIGITURVATAIDOISTA
Kesto: 45min
Tarvikkeet: AV-laitteisto: riittävä määrä hymiölappuja tulostettuina ja leikattuina liitteestä: https://cdn.mll.fi/prod/2019/01/21093456/Liite-Netin-her%C3%A4tt%C3%A4m%C3%A4t-tunteet.pdf  

Digiturva.pdf

LÄHTEET:  

Tasaseks. (2020). Turvallisesti netissä -harjoitusmateriaali.  https://tasaseks.fi/ 

Mannerheimin lastensuojeluliitto. (2020) Media mukana lapsen arjessa – Vinkkejä sujuvaan media-arkeen. https://cdn.mll.fi/prod/2019/02/05094203/Media-mukana-lapsen-arjessa-EHYT-ja-MLL.pdf.  

 Oulun tunne- ja turvataitokasvatus. https://www.ouka.fi/tunne-ja-turvataitokasvatus  

Mannerheimin lastensuojeluliitto. https://www.mll.fi/ammattilaisille/kouluille-ja-oppilaitoksille/tukioppilastoiminta/materiaalit/tehtavakortit/