Digiturvataidot 3. lk

Pienet lapsetkin ovat nykyään paljon ruudun ääressä esimerkiksi tabletilla tai kännykällä, josta saattavat vahingossakin eksyä pelottaville tai ahdistaville sivustoille tai nähdä ikäviä kuvia tai videoita. Myös isommat lapset saattavat näyttää heille jännittäviä tai pelottavia kuvia tai videoita laitteilta. Lasten suojaaminen viestintäteknologian uhkien varalta on yksi ajankohtaisimpia haasteita. 

Aikuisen ei tarvitse olla mediataituri, vaan voit kertoa lapsille yleisiä käyttösääntöjä, käyttäytymisohjeita, kriittisyyttä, kertoa digimaailmaan liittyvistä hienoista puolista sekä myös vaaroista. Lasten kanssa kannattaa yhdessä harjoitella medialaitteiden käyttöä ja erilaisten sovellusten ja pelien käyttöä. Näin myös aikuinen oppii samalla ja pysyy perässä lasten digimaailmasta. Turvataitoja kehittämällä lapset voivat paremmin kohdata ja käsitellä erilaisia tilanteita ja niistä syntyviä tunteita niin digitaalisissa kuin fyysisissäkin ympäristöissä. 

Tavoitteet:  L1 L2 L3 L4 L5 

  • Harjoitellaan tunnistamaan nettikaveruuteen liittyviä piirteitä ja vahvistetaan taitoja toimia netissä muut sekä oma turvallisuus huomioon ottaen.  
  • Harjoitellaan tunnistamaan myös nettiin ja nettikaveruuteen liittyviä ongelmatilanteita.  
  • Opitaan kuvailemaan, kuinka netissä saa kavereita ja millainen on hyvää käytöstä netissä. 
  • Opitaan kertomaan toimintaohjeita tilanteisiin, joissa nettikaveri tai joku muu ei käyttäydy oikein netissä.  

Oppiaineisiin kytkeytyminen: Ympäristöoppi (T4 T8 T10 T14 T15), Suomenkieli ja kirjallisuus (T1 T2 T3), Uskonto (T5 T6 T7 T8), Elämänkatsomustieto (T1 T2 T3 T4 T5 T6 T8) 

Ohjeet oppitunnin suunnitteluun: Oppitunnin rakenne

HARJOITUKSET:

NETTIKAVERUUTTA POHTIMASSA 
Kesto: 30-45 minuuttia 
Tarvikkeet: kartonkia, paperia, kyniä.

Lapset pohtivat nettikaveruutta pienryhmissä eri tehtäväpisteillä kiertäen. Ryhmät kiertävät tilaan sijoitetuissa työskentelypisteissä, joissa kussakin on valmiina kartonkiin tai paperiin kirjoitettuna yksi alla olevista kysymyksistä. Ryhmät kirjaavat kysymyksiin liittyvät pohdintansa pöydillä oleviin kartonkeihin. Kuljetaan työskentelypisteestä vuorotellen toiseen ja vaihdetaan pistettä yhtä aikaa opettajan merkistä. Voidaan toteuttaa myös pareittain niin, että oppilaat miettivät pareittain yhtä tiettyä kysymystä.  

  • Miten netissä saa kavereita?  
  • Mitä iloja nettikaveruuteen liittyy?  
  • Mitä suruja, pettymyksiä tai pulmia nettikaveruuteen voi liittyä? 
  • Millainen on hyvä nettikaveri? 
  • Mistä tietää, onko nettikaveri aito ja rehellinen?  
  • Mitä tekisit, jos netissä kaverin kanssa tapahtuisi jotain ikävää?  
  • Miten toimia, jos haluaa tavata nettikaverin?  
  • Miten toimia, jos kaverillesi tapahtuisi netissä jotain ikävää? 

Käydään yhdessä lasten kirjoittamat ajatukset läpi ja varmistetaan, että oppilaat saavat oikean tiedon kysymyksiin. Laaditaan niiden pohjalta nettikäyttäytymisen ja nettikaveruuden kultaiset säännöt ja laitetaan ne luokan seinälle.  

 Keskustellaan samalla myös seuraavista kysymyksistä:  

  • Kenelle voit kertoa, jos jotain ikävää tapahtuu nettikavereiden kanssa tai joku toimii vastoin sääntöjä netissä?  
  • Millaista on jutella verkossa?  
  • Miten netissä juttelu eroaa kasvotusten juttelusta? 

Lisätietoa:

Digiseikkailu, Netiketti: https://www.youtube.com/watch?v=VCqX0G-hQDo (2:13min)

Digiseikkailu, Kiva somekaveri: https://www.youtube.com/watch?v=lekkpIfJ-Ec (2:13min)

NETIN HERÄTTÄMÄT TUNTEET
Kesto: 15-45 min 
Valmistelut: riittävä määrä hymiölappuja tulostettuina ja leikattuina liitteestä: https://cdn.mll.fi/prod/2019/01/21093456/Liite-Netin-her%C3%A4tt%C3%A4m%C3%A4t-tunteet.pdf  

Tehtävän tarkoituksena on keskustella hymiöiden avulla siitä, millaisia ajatuksia ja tunteita netinkäyttö herättää ja millainen ympäristö internet on lasten silmin.  

Ohjaaja levittää erilaisia tulostettuja ja leikattuja hymiölappuja isolle pöydälle, lattialle tai muulle pinnalle. Pyydetään kutakin lasta valitsemaan yksi hymiö, joka kuvaa parhaiten hänen omaa netin käyttöä ja sen käytön herättämiä tunteita juuri tällä hetkellä.  

Kun kaikki ovat valinneet hymiönsä, pyydetään kutakin lasta esittelemään valitsemansa hymiöt ja perustelemaan valintansa. Kun kaikki ovat valinneet hymiönsä, asettukaa rinkiin, jossa kaikki näkevät toisensa. Pyydä kutakin oppilasta esittelemään valitsemansa hymiöt ja perustelemaan valintansa. 

Tehkää lyhyt yhteenveto. Mitä hymiöitä valittiin eniten? Mitä vähiten? 

Keskustelkaa, miten eri tavoilla erilaiset ihmiset voivat tulkita erilaisia hymiöitä ja mitä siitä voi seurata. Millaiset asiat voivat aiheuttaa netissä väärinymmärryksiä? Voit pyytää oppilaita keksimään lisää kysymyksiä, joihin voi hymiöitä valitsemalla vastata. Mikä esimerkiksi on sellainen hymiö, jota itse käyttää kaikkein eniten? 

MEDIATARINOITA
Kesto: 30 min 
Tarvikkeet: tarinat tulostettuna tai tietokoneelta luettavissa: Mediatarinoita.pdf

Ohjaaja lukee lapsille eläintarinat. Lapset näyttävät peukkua ylös, jos tarinan eläinhahmot toimivat heidän mielestään oikein, ja peukkua alas, jos väärin. Jokaisen tilanteen jälkeen keskustellaan yhdessä siitä, mikä tilanteessa oli oikein tai väärin. Ohjaaja korjaa toimintatavat oikeiksi niissä kohdissa, joissa toimittiin väärin ja varmistaa, että oppilaat saavat oikeat tiedot kuhunkin kohtaan. Tärkeä on myös nostaa esille hyviä asioita eli mitä tilanteissa mahdollisesti tehtiin oikein. Tarinoiden alapuolella on keskustelua auttavia vinkkejä ja kysymyksiä. 

MEDIA ARKENI 
Kesto: 10 min 
Tarvikkeet: paperia, kyniä 

Milloin tarvitsen kännykkää? Lapsi käy mielessään läpi tavallista arkipäiväänsä ja pohtii, millaisissa tilanteissa kännykkä on välttämätön ja mitkä ovat välttämättömiä sovelluksia, jotta arki sujuu ilman ongelmia. Lapsi listaa tilanteet ja sovellukset ylös. Listoja voi vertailla luokkatovereiden kanssa. Pärjäisimmekö ilman kännykkää? Missä asioissa kännykästä on hyötyä? 

Lapset voivat myös täyttää lomakkeen, joka auttaa heitä hahmottamaan ajankäyttöään : https://pelituki.fi/wp-content/uploads/2019/06/Minun-pa%CC%88iva%CC%88ni-2018.pdf

MINUN MEDIA ARKENI
Kesto: 15 min 
Tarvikkeet: paperia, kyniä, moniste liitteestä: Minun media arkeni.pdf

Kirjoita kotiväelle kirje siitä, mikä sinulle on somessa ja netissä tärkeää ja parasta. 

Pohdi kirjeessäsi seuraavia asioita: 

• Mitä teet yleensä netissä tai somessa?  

• Kuinka monta tuntia päivässä käytät aikaa mediavälineiden parissa?  

• Mikä somessa tai netissä on parasta? Mikä somessa tai netissä on ikävintä? 

• Millaisia videoita ja kuvia tykkäät katsoa tai millaisia pelejä tykkäät pelata?  

• Millaisia kuvia tai videoita julkaiset netissä? Millaisia kuvia tai videoita et koskaan julkaisisi netissä?  

• Mitä haluaisit tehdä somen tai netin parissa yhdessä aikuisen kanssa?  

Ohjeet lapselle: Anna kirje kotiväellesi. Keskustelkaa sen sisällöstä yhdessä.  Ota vanhemmilta kuittaus kirjeeseen ja palauta kirje ohjaajalle.

VERKKOSIVU KUIN OSTOSKESKUS 
Kesto 10 min 

Ohjaaja kysyy lapsilta, mitkä ovat heidän suosikkisivujaan verkossa tai suosikkisovelluksiaan kännykässä. Ohjaaja kirjoittaa tai jokainen lapsi käy kirjoittamassa sivujen ja sovellusten nimiä taululle. Sivuista ja sovelluksista käydään keskustelua. Selvitetään, mitkä näistä verkkosivuista ovat sellaisia, jotka yrittävät myydä jotain? Ympyröidään ne taululta. Keskustellaan, mitä yhteistä on ympyröidyillä verkkosivuilla ja ostoskeskuksilla. 

Mahdollisia vastauksia: 

  • Molemmista löytyy paljon kivaa maksutonta tekemistä, mutta niin ostoskeskus kuin verkkopalvelukin toivoo kävijöidensä ostavan jotain. 
  • Molemmat haluavat, että kävijä tuntee olonsa viihtyisäksi ja palaa yhä uudestaan. 
  • Mitä enemmän kävijä viettää aikaa ostoskeskuksessa / verkkosivuilla, sitä todennäköisemmin hän ostaa myös jotain. 

Keskustele lasten kanssa. 

  • Millaisilla verkkosivuilla viihdytte pitkään? 
  • Mitä yhteistä näillä sivustoilla on? 

*Ihmisten on todettu yleisesti viihtyvän verkkosivuilla pitkään näiden seikkojen ansiosta: 

  • Usein päivittyvä kiinnostava sisältö. Paljon käyttäjää kiinnostavaa sisältöä, esim. Pelejä, uutisia tai keskusteluja. Uutta sisältöä pitää tulla jatkuvasti, jotta käyttäjä palaa sivuille usein. 
  • Kohdennettu sisältö. Sivusto muistaa, mitä olet tehnyt siellä viimeksi ja osaa ehdottaa samankaltaisia sisältöjä sen mukaan. 
  • Yhteisöllisyys. Yhteenkuuluvuus sivuston muiden käyttäjien kanssa on vahva vetonaula. Käyttäjän ei tarvitse välttämättä kommunikoida muiden kanssa tunteakseen yhteenkuuluvuutta: esimerkiksi gallupit, kyselyt, kilpailut ja erilaiset ranking-listat luovat yhteenkuuluvuuden tunnetta. 

SERVERIN PARAS
Kesto: 20 min 
Tarvikkeet: AV-laitteisto 

Katsokaa animaatio: Serverin paras (4:20min)

Oheisia kysymyksiä voi käyttää apuna animaation katsomisen yhteydessä herättämään keskustelua ja tukemaan videon teemojen käsittelyä. 

1. Miksi ei ole hyvä pelata koko päivää? Miksi välillä olisi hyvä tehdä muitakin mukavia asioita kuin pelata?

2. Alma on todella innostunut Dodgecraft pelistä. Mitä pelejä sinä pelaat juuri nyt?

  • Listaa, millaisia erilaisia asioita yleensä teet päivän tai viikon aikana. 
  • Jääkö pelaamisen tai mediaan uppoutumisen takia joskus tekemättä jotakin? 

3. Miksi Alma ei lopeta pelaamista? Miten Alman hyvä menestyminen pelissä vaikuttaa asiaan? 

  • Millaisia keinoja keksit pelaamisen tai jonkin muun kivan tekemisen lopettamiseen? 
  • Kuinka kannustat itseäsi tekemään muitakin mukavia asioita välillä? Listaa kolme vinkkiä itsellesi. 

4. Miksi joskus käyttäydymme huonosti muita kohtaan peliympäristössä? Mistä johtuu, että Alma ei edes huomannut olevansa muille ilkeä? 

  • Onko sinulle käynyt joskus samalla tavalla kuin Almalle? 
  • Kuinka olet ratkaissut tilanteen 

5. Tarinassa kävi tällä kertaa niin, että kaikki muut lähtivät pois Alman pelistä, koska Enni puuttui tilanteeseen. Mitä olisi voinut tapahtua, jos Enni ei olisi sanonut mitään? 

  • Oletko itse kohdannut tai nähnyt pelissä kiusaamista? 
  • Kuinka pelissä olevaan kiusaamiseen voi puuttua? 

6. Lopussa Alma ja Enni sopivat välinsä ja alkoivat pelata yhdessä. Millä tavalla kaverit ja perheenjäsenet tulisi ottaa huomioon silloin, kun itse harrastaa pelaamista? 

  • Millaisia asioita teet yleensä yhdessä kavereidesi ja perheenjäsentesi kanssa? 
  • Onko sinulla tällä hetkellä pelisääntöjä? Millaisia? 
  • Jos sinulla ei ole pelisääntöjä, pohdi, millaiset säännöt voisivat toimia, niin että kaikki perheessä olisivat niihin tyytyväisiä. 

MEDIAN KÄYTÖN HARJOITUKSIA
Kesto: n. 30 min 
Tarvikkeet: tarinat tulostettuna tai luettavissa koneelta: Mediatarinat_2.pdf

Tehtävän tavoitteena on harjoitella mediankäytön pelisääntöjä eläintarinoiden avulla. Tehtävässä  lapset näyttävät peukkua ylös, jos tarinan eläinhahmot toimivat heidän mielestään oikein, ja peukun alas, jos väärin. Suluissa on keskustelua auttavia kysymyksiä ja vinkkejä. Jokaisen tilanteen jälkeen keskustellaan yhdessä siitä, mikä tilanteessa oli oikein tai väärin. 

ESIMERKKITUNTI DIGITURVATAIDOISTA
Kesto: 45min
Tarvikkeet: AV-laitteisto, riittävä määrä hymiölappuja tulostettuina ja leikattuina liitteestä: https://cdn.mll.fi/prod/2019/01/21093456/Liite-Netin-her%C3%A4tt%C3%A4m%C3%A4t-tunteet.pdf  

Digiturva.pdf

LÄHTEET:

Digiseikkailu, https://digiadventurers.com/  

Mannerheimin lastensuojeluliitto, https://www.mll.fi/   

Mannerheimin lastensuojeluliitto, nuorten netti, https://www.nuortennetti.fi/  

Mediataitokoulu, https://www.mediataitokoulu.fi/  

Oulun tunne- ja turvataitokasvatus, https://www.ouka.fi/tunne-ja-turvataitokasvatus  

Pelastakaa lapset ry, https://www.pelastakaalapset.fi/  

Väestöliitto, https://www.vaestoliitto.fi/uploads/2020/12/023453b9-turvataitokasvatusmateriaalia-alakoulujen-opetukseen_1812.pdf  

Rovaniemen hyvinvoinnin vuosikello, https://www.rovaniemi.fi/loader.aspx?id=22f675c8-f199-48ee-94a4-80cc0d619be4