Myötätunto 8. lk

Myötätunto on toisen tunnetilan huomioimista, siihen eläytymistä ja tekoja, joilla ilmaisemme myötäelämistä. Myötätunto on empatian osoittamista käytännön teoin. Se on toisen kuuntelemista, auttamista, lohduttamista ja kannustamista. Empatiakyvyn kehittyminen on osa sosiaalisen vuorovaikutuksen oppimista. Kokemukset aidosta kohtaamisesta ja kuulluksi tulemisesta vahvistavat empatian kehittymistä.  

Itsemyötätuntoa on myös tärkeä opetella. Itsemyötätunto on kykyä suhtautua itseen ystävällisesti, lempeästi ja armollisesti silloinkin, kun on kohdannut vastoinkäymisiä tai epäonnistunut jossain. Itsemyötätunto liittyy keskeisesti hyväksyvään asenteeseen itseä kohtaan.  

Harjoituksissa on tarkoitus pohtia hyvää ystävyyttä, kavereiden saamista, toisten huomioimista ja mukaan ottamista sekä oppia arvostavaa ja myötätuntoista kohtaamista niin itseä kuin toisiakin kohtaan. Kaikilla näillä harjoituksilla yhdessä on tärkeä rooli myös kiusaamisen ja häirinnän ennaltaehkäisyssä lasten ja nuorten vuorovaikutustilanteissa. 

Tavoitteet: L1, L2, L3, L4, L6, L7 

  • Harjoitellaan empaattiseen kuunteluun liittyviä asioita ja miten myötätuntoa voi ilmaista.  
  • Pohditaan ratkaisu- ja selviytymiskeinoja kiusaamisen tilanteisiin sekä miten kiusaamiseen voi puuttua. 

Oppiaineisiin kytkeytyminen: suomen kieli ja kirjallisuus  (T1, T2, T3, T4),  terveystieto (T2, T4), liikunta (T8, T9), oppilaanohjaus (T2, T3, T4) uskonto (T10), elämänkatsomustieto (T7) 

Ohjeet oppitunnin suunnitteluun: Oppitunnin rakenne

HARJOITUKSET: 

MITEN TOIMIN EMPAATTISESTI? 
Kesto: 10-15 min 
Tarvikkeet: Tilanteet kirjoitettuna taululle tai lapuille, paperia, kynät 

Tässä harjoituksessa pohditaan, miten voi osoittaa empatiaa ja myötätuntoa toista kohtaan. Ohjaaja jakaa nuoret 2-4 hengen ryhmiin ja kirjoittaa tilanteet joko taululle tai ryhmille jaettavalle paperille. Ohjaaja arpoo jokaiselle ryhmälle yhden tilanteen ja ryhmäläiset pohtivat ja kirjoittavat paperille, miten he toimivat ko. tilanteessa empaattisesti (sanat, teot). Tilanteita pohdittaessa on keskeistä pyrkiä eläytymään toisen tilanteeseen ja pohtia sen pohjalta, millainen reaktio voisi olla empaattinen tai kannustava, millainen kaverin toiminta tuntuisi tilanteessa myötätuntoiselle.  

Lopuksi  käydään ryhmien vastaukset läpi yhdessä keskustellen. Ryhmät voivat täydentää toistensa vastauksia. Ohjaaja voi myös täydentää tilanteita väittämien perässä olevien esimerkkien avulla. 

1. Kaverisi on apea ja alla päin. Hän kertoo, että hänellä on ollut kotona riitaa vanhempien kanssa. 
”Onpa tosi kurja kuulla.” ”Eipä ihme, jos tuntuu pahalle.” ”Riidat on tosi ikäviä. Mistä teillä tuli riitaa?”  

2. Kaverisi on innoissaan. Hän kertoo, että on saanut uuden puhelimen pitkän odottamisen jälkeen. 
”Mahtava juttu!” ”Voi kun kiva! Näytä ihmeessä, millaisen puhelimen sait!”  

3. Kaverisi on vihainen. Hän kertoo, että hänen hyvä ystävänsä on valehdellut ja pettänyt toistamiseen hänen luottamuksensa. 
”En ihmettele yhtään, että sinua suututtaa.” ”Olipa todella ikävästi tehty.” ”Tuntuu varmaan tosi pahalle.” 

 4. Kaverisi on pettynyt. Hän kertoo, että kauan odotettu lomamatka on jouduttu perumaan. 
”Eiih, miten voi olla?” ”Voi itkut, ihan syvältä.” 

 5. Kaverisi on väsynyt. Hän sanoo, ettei hän jaksa yhtään keskittyä koulujuttuihin. 
”No voi vitsit. Saitko yhtään nukuttua yöllä?” ”Ääh, onpa kurjaa. Onko jotain sattunut?” 

 6. Kaverisi on helpottunut. Hän kertoo, että pääsi läpi mahdottomalta tuntuneesta matikan testistä. 
”No ihan mahtavaa!” ”Superisti onnea!”  

KUNNIOITTAVASTI JA EPÄKUNNIOITTAVASTI 
Kesto: 20 min 

Osallistujat menevät istumaan riviin katsomo-lava -muodostelmaan. Ohjaaja pyytää osallistujia miettimään arkipäivän tilanteita, joissa voi käyttäytyä joko kunnioittavasti tai epäkunnioittavasti (esim. oven avaaminen, viereen istuminen, jonottaminen ruokalassa).   

Valitaan yksi aiheista ja ohjaaja pyytää vapaaehtoisen esittämään ”uhria” tai esittää sitä itse. Katsojat miettivät, miten tilanteeseen tuleva henkilö voisi toimia joko kunnioittavasti tai epäkunnioittavasti. Vapaaehtoinen voi tulla näyttämään ehdotuksensa. Puhettakin saa käyttää.  

Katsojat nostavat peukun ylös, jos tilanne oli heistä kaikkia kohtaan kunnioittava, laskevat peukun alas, jos tilanne oli epäkunnioittava, ja peukun vaakaan, jos tilanne oli jotakin siltä väliltä. Kokeillaan kaikkia aiheita useita kertoja ja keskustellaan yhdessä: ”Mitä havaintoja teitte pienistä teoista, eleistä ja sanoista? Huomasitteko joitakin piirteitä, joihin sortuu helposti myös itse?”

KIUSAAMISEEN PUUTTUMINEN 
Kesto: 10-15 min 
Tarvikkeet: AV-laitteisto 

Ohjaaja näyttää osallistujille videon linkistä: https://youtu.be/ZHC_WaCkUZ4?si=87wVc9vxeI1blsMa (9:18 min).

Keskustelkaa sen jälkeen pienryhmissä tai yhdessä videosta ja kiusaamiseen puuttumisesta:  

1. Mikä videon tilanne jäi erityisesti mieleesi ja miksi?  
2. Mitkä lauseet osuvat pahiten ja miksi?  
3. Mitä tekisit, jos olisit yksi videolla nähdyistä kiusatuista?  
4. Mitä itse tekisit, jos olisit aikuinen?  
5. Jos Kiusaamiskoe olisi tehty koulussanne, olisitko puuttunut?  
6. Millainen kiusaamiseen puuttuminen auttaa / ei auta? 

Vinkki: Videon voi purkaa myös janaharjoituksena. Ohjaaja sanoo väittämiä ja nuoret asettuvat seisomaan kuvitteelliselle janalle valitsemaansa kohtaan. Janan toinen pää nimetään “olen täysin samaa mieltä=Kyllä” ja toinen pää “en ole samaa mieltä=Ei”. Jokainen voi valita janalta sen kohdan, joka kuvaa hänen mielipidettään. Ohjaaja kyselee osallistujilta perusteluja, miksi kukakin on asettunut janalla juuri valitsemaansa kohtaan. 

Janaväittämät: 

  • Kaverin puolustaminen on vaikeaa. 
  • Minulle on tärkeää, että minulla on paljon kavereita. 
  • Olen kokenut joskus ulkopuolelle jättämistä kaveriporukassa. 
  • Olen puuttunut joskus kiusaamistilanteeseen. 
  • Kiusaaminen tai loukkaava kohtelu on tällä hetkellä iso ongelma koulussamme. 
  • Olen joskus tuntenut itseni yksinäiseksi. 
  • Olen kertonut aikuiselle, jos olen nähnyt kiusaamista.

LÄHTEET: 

Perusopetuksen tunne- ja turvataitokasvatuksen opetusmateriaali 7.-9. luokat: https://www.ouka.fi/media/6379/download 

Kamu, kaveri mielessä. Miten tuen kaveriani? -tuntien ohjeet: https://mieli.fi/wp-content/uploads/2022/01/KAMU-tunnin-ohjeistus_2.tunti_.docx.pdf 

Gutsy Go – Tee rauha näkyväksi: https://gutsygo.fi/ 

Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiö: https://www.yths.fi/terveystieto/mielenterveys/itsemyotatunto/