Myötätunto 3. lk

Myötätunto on toisen tunnetilan huomioimista, siihen eläytymistä ja tekoja, joilla ilmaisemme myötäelämistä. Myötätunto on empatian osoittamista käytännön teoin. Se on toisen kuuntelemista, auttamista, lohduttamista ja kannustamista. Empatiakyvyn kehittyminen on osa sosiaalisen vuorovaikutuksen oppimista. Kokemukset aidosta kohtaamisesta ja kuulluksi tulemisesta vahvistavat empatian kehittymistä. 

Itsemyötätuntoa on myös tärkeä opetella. Itsemyötätunto on kykyä suhtautua itseen ystävällisesti, lempeästi ja armollisesti silloinkin, kun on kohdannut vastoinkäymisiä tai epäonnistunut jossain. Itsemyötätunto liittyy keskeisesti hyväksyvään asenteeseen itseä kohtaan. 

Harjoituksissa on tarkoitus pohtia hyvää ystävyyttä, kavereiden saamista, toisten huomioimista ja mukaan ottamista sekä oppia arvostavaa ja myötätuntoista kohtaamista niin itseä kuin toisiakin kohtaan. Kaikilla näillä harjoituksilla yhdessä on tärkeä rooli myös kiusaamisen ja häirinnän ennaltaehkäisyssä lasten ja nuorten vuorovaikutustilanteissa.

Tavoitteet: L1, L2, L3, L4, L6 , L7 

  • Tutustutaan kaveriin ja pohditaan millainen on hyvä kaveri. 
  • Pohditaan hyvän ystävän ominaisuuksia. 
  • Harjoitellaan ratkaisemaan riitoja ja asettumaan toisen asemaan.  

Oppiaineisiin kytkeytyminen: suomen kieli ja kirjallisuus (T1, T2, T3, T4), ympäristöoppi (T10), liikunta (T8, T9, T10, T11), uskonto (T11, T12), elämänkatsomustieto (T4, T8, T10) 

Ohjeet oppitunnin suunnitteluun: Oppitunnin rakenne

HARJOITUKSET: 

MITÄ TIEDÄT YSTÄVÄSTÄNI? 
Kesto: 5-10 min  

Yksi lapsi lähtee hetkeksi pois luokasta. Muut valitsevat hänelle sillä aikaa ystävän luokkakavereista. Oppilas tulee takaisin ja kysyy vuorotellen jokaiselta oppilaalta: ”Mitä tiedät ystävästäni?” Muut antavat hänelle vinkkejä, mutta eivät paljasta suoraan ystävää. Vinkit voivat olla esimerkiksi: ”Hänellä on ruskeat silmät”, tai ”hänellä on koira”. Tarkoituksena on yrittää arvata, kuka ystävä on. 

SE, JOKA… 
Kesto: 5 min 

Lapset seisovat tilassa riittävän välimatkan päässä toisistaan. Ohjaaja luettelee lapsille seuraavia väittämiä. Jos väittämä pitää lapsen kohdalla paikkansa, hän toimii väittämän ohjeen mukaan.   

  • Se, joka aikoo moikkailla jatkossa enemmän, tekee kolme kyykkyhyppyä.  
  • Se, joka tykkää olla toisten seurassa, pyörii kolme kertaa ympäri. 
  • Se, joka viihtyy hyvin yksin, koskettaa ”pää, olka, peppu, varpaat”. 
  • Se, jolla on eläinkaveri, nostaa molemmat kädet kohti kattoa. 
  • Se, joka välittää muista, heiluttaa käsiä.   
  • Se, joka huomioi toiset, hyppii paikalla kierroksen ympäri.  
  • Se, joka ei jätä kaveria pulaan, piirtää käsillä ison sydämen.   
  • Se, joka haluaa olla muille hyvä kaveri, nostaa peukut pystyyn.  
  • Se, joka aikoo pyytää joku kerta pariksi sellaista, kenen kanssa ei ole aiemmin ollut, nyökkää.  

Voit purkaa harjoitusta keskustelemalla: Miksi on tärkeää, että tulee toimeen erilaisten ihmisten kanssa? Miksi kannattaa olla hyvä kaveri toiselle? Miksi kannattaa pyytää pariksi sellaista, kenen kanssa ei ole aiemmin ollut parina? Miksi moikkailu kannattaa? 

HYVÄN YSTÄVÄN OMINAISUUDET -KILPAILU 
Kesto: 10-15 min 
Tarvikkeet: paperia, kynät 

Lapset pohtivat ohjaajan johdolla ystävyyttä ja miettivät, mitkä ovat asioita, joita he arvostavat ystävässä, millaisia ominaisuuksia on hyvällä ystävällä. Tavoitteena on myös rohkaista lapsia tunnistamaan milloin ystävyyssuhde haavoittaa tai vahingoittaa. 

Ohjeet harjoituksen tekemiseen: 

  • Jaa kaikille lapsille kynä ja paperi. 
  • Ohjeista lapsia kirjoittamaan paperille allekkain hyvään ystävään liitettäviä ominaisuuksia/adjektiiveja. Asia pitää ilmaista yhdellä sanalla. Aikaa heillä on kaksi minuuttia. 
  • Kun säännöt ovat selvillä, aloita ajan otto. 
  • Ajan loputtua, jokainen lapsi laskee, kuinka monta kohtaa hänellä on paperissa. 
  • Lapsi, jolla on eniten kohtia listassa, lukee ne ääneen. Kaikki muut, joilla on sama asia omassa listassa viivaa sen omasta listastaan yli. 
  • Seuraavaksi se, jolla on viivailun jälkeen eniten kohtia paperissaan, lukee jäljelle jääneet läpi. Jos muilla lapsilla on samoja asioita omassa listassa, viivataan ne yli. 
  • Näin jatketaan kunnes kaikki hyvän ystävän ominaisuudet on sanottu ääneen. 

Keskustelua ja pohdintaa yhdessä harjoituksen jälkeen: 

  • Mikä oli yllättävin ominaisuus, joka tuli esiin? 
  • Tuliko listalle enemmän vai vähemmän ominaisuuksia, kuin mitä aluksi uskoi keksivän? 
  • Miltä tuntui huomata, että muut arvostavat samoja/eri asioita ystävässä?  
  • Vaikuttiko listan tekeminen sinuun jotenkin?  
  • Kaikista listasi asioista, mikä on kaikista merkityksellisin sinulle?

MIKÄ NEUVOKSI?  
Kesto: 15-20 min 
Tarvikkeet: neljä kartonkia, kynät, liima, sakset, kuvat liitteestä: https://www.varinautit.fi/wp-content/uploads/2020/09/mika%CC%88_neuvoksi.pdf, https://www.varinautit.fi/wp-content/uploads/2020/09/mika%CC%88_neuvoksi_2.pdf

Ohjaaja laittaa kartongit eri puolille luokkaa pöytien päälle ja liimaa yhden neljästä kuvasta jokaiselle kartongille. Lapset jaetaan neljään ryhmään. Ryhmät kiertävät jokaisessa pisteessä, lukevat tarinan ja pohtivat tilanteeseen ratkaisua ja kirjoittavat sen. Kun kaikki ryhmät ovat kiertäneet neljä tehtäväpistettä, käydään yhdessä läpi esille tulleet ratkaisuvaihtoehdot ja keskustellaan niistä. Ohjaaja voi valita liitteistä haluamansa neljä kuvaa.

KAVERITAITOPELI 
Kesto: 10-15 min 
Tarvikkeet: nopat, pelimerkit, pelilauta liitteestä: 
https://www.varinautit.fi/wp-content/uploads/2021/02/varinautit_kaveritaitopeli.pdf

Pelataan pienissä ryhmissä kaveritaito -peliä. Ohjaaja jakaa lapset ryhmiin (2-3 henkilöä) ja tulostaa jokaiselle ryhmälle pelilaudan liitteestä.

HYVÄN MIELEN SALAPOLIISI 
Kesto: 5 min 
Tarvikkeet: post-it viestilaput   

Opettaja jakaa oppilaille salaisen tehtävän. Opettaja kirjoittaa tehtäväpaperiin sen oppilaan nimen, jolle salainen tehtävä tehdään. Oppilaat eivät saa kertoa omaa salapoliisitehtäväänsä toisille. Tehtävissä on erilaisia tekoja. Oppilaiden tulee päivän aikana tehdä ohjeen mukainen teko tehtäväpaperissa mainitulle oppilaalle. Koulupäivän lopuksi tai seuraavana päivänä käydään yhteisesti läpi, millaisen salapoliisiteon kukin teki päivän aikana. Mietitään, miltä teon tekeminen tuntui, ja millaista oli saada osakseen mukava teko. 

Huomasitko olevasi mukavan teon kohteena? 

Salapoliisiteot: 

  • Auta häntä koulutehtävissä. 
  • Avaa hänelle ovi. 
  • Pyydä häntä mukaan välitunnille. 
  • Kerro asia, jossa hän on hyvä. 
  • Teroita hänelle kynä tai lainaa pyyhekumia. 
  • Kirjoita hänelle kannustava viesti. 
  • Tarjoudu viemään hänen astiat ruokalassa. 
  • Päästä hänet jonossa edellesi. 
  • Hymyile hänelle ystävällisesti. 
  • Pyydä häntä syömään kanssasi. 
  • Kiitä häntä jostakin asiasta.

LÄHTEET: 

Friends- ohjaajien materiaalipankki: https://asemanlapset.fi/extranet/ryhmaytyminen-ja-kaveritaidot/ 

Kaveritaidot kaikille –Opas alakouluun: https://cdn.mll.fi/prod/2015/06/25124959/mll-kaveritaidot-kaikille-opas-alakouluun-2024-web.pdf 

Värinautit: https://www.varinautit.fi/ 

Hyvinvoinnin vuosikello. Rovaniemi: https://www.rovaniemi.fi/loader.aspx?id=22f675c8-f199-48ee-94a4-80cc0d619be4 

Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiö: https://www.yths.fi/terveystieto/mielenterveys/itsemyotatunto/