Tervetuloa tunne-, vuorovaikutus- ja turvataitojen pariin!

Tervetuloa käyttämään tunne- ja turvataitokelloa!

Kohtaamme päivittäin sekä tuttuja että uusia ihmisiä. Kohdatessamme tarvitsemme taitoa esittäytyä, keskustella ja kuunnella. Kuulumme moniin erilaisiin ryhmiin ja tapaamme erilaisia ihmisiä. Tarvitsemme siis sosiaalisia taitoja eli kykyä tulla toimeen toisten kanssa. Vuorovaikutteiset tilanteet sujuvat hyvin, kun osaamme toimia erilaisissa tilanteissa. Nämä taidot ovat ihan samalla tavalla harjoiteltavissa kuin muutkin elämän taidot! 

Vuorovaikutustaitojen lisäksi tarvitsemme kaveritaitoja, jotka myös ovat yhteydessä sosiaalisiin taitoihin. Kaveritaitoja opetellaan tunteiden tunnistamisen, itsetuntemuksen ja myötätunnon harjoittelun keinoin. Jokainen tarvitsee ystäviä ja kavereita, sekä tunteen joukkoon kuulumisesta. Kaveritaitoja harjoitellessa opetellaan myös ratkomaan ristiriitoja, ottamaan vastuuta omasta käyttäytymisestä sekä hyväksymään toisten erilaiset näkökulmat.

Tunne- ja vuorovaikutustaitojen harjoitteleminen on pohjana myös turvataidoille. On tärkeää, että kaikilla olisi turvallista ja hyvä olla eikä kenenkään tarvitsisi pelätä. Tunne- ja turvataitotunneilla mietitään, mistä lapselle tulee turvallinen olo. Jokaisella lapsella ja nuorella tulisi olla ainakin yksi luotettava aikuinen, joka huolehtii hänestä ja jolle voi kertoa kaikista asioistaan, myös huolistaan ja peloistaan. Turvataitotunneilla opetellaan pyytämään apua turvalliselta aikuiselta, taitoja toimia sosiaalisessa mediassa, laillisuus- ja päihdekasvatusta sekä seksuaalikasvatusta. Tunne- ja turvataitotunneilla opetellaan myös taitoja, joiden avulla lapset ja nuoret voivat itsekin pitää huolta itsestään. Jokaisella on oikeus elää turvassa ja ilman pelkoa. 

Tunne-, vuorovaikutus- ja turvataito materiaalin opettaminen ennaltaehkäisee kiusaamista, väkivaltaa ja rikollista käyttäytymistä.

Tunne-, vuorovaikutus- ja turvataitokasvatuksella pyritään 

  • lasten turvallisen kasvun edistämiseen 
  • lasten omien tunne- ja turvataitojen vahvistamiseen 
  • aikuisten ”turvaverkon” ja yhteistyön tiivistämiseen 
  • kiusaamisen, häirinnän ja väkivallan ehkäisyyn.

Tavoitteena lapsen näkökulmasta on 

  • vahvistaa lapsen itsearvostusta, itsetuntemusta ja itseluottamusta 
  • lisätä lapsen tunnetaitoja 
  • vahvistaa lapsen sosiaalisia taitoja ja hyviä kaverisuhteita 
  • lisätä lapsen tietoisuutta omasta kehostaan ja itsemääräämisoikeudestaan 
  • auttaa lasta tunnistamaan uhkaavia tilanteita 
  • antaa lapselle valmiuksia ja rohkeutta toimia jämäkästi ja itseään suojellen 
  • ohjata lapsia kertomaan huolistaan luotettavalle aikuiselle.

Yksikin ohjaaja riittää, mutta on suositeltavaa suunnitella ja toteuttaa tunne- vuorovaikutus- ja turvataitokasvatusta työpareina tai tiimeinä. Lapsiryhmän muiden opettajien ja ohjaajien lisäksi työpareina voivat olla esimerkiksi nuoriso-ohjaaja, erityisopettaja, terveydenhoitaja, koulukuraattori tai koulupsykologi.

Tämä sivusto on luotu Posi eellä #parastavuorovaikutusta sekä Turvataitoja perusopetukseen -hankkeiden yhteistyöllä, hankerahoitukset olivat Opetus- ja kulttuuriministeriön myöntämiä.

Sivuston materiaalia on luotu sekä itse, että koottu lukuisista eri lähteistä, lähteet löytyvät kunkin harjoitesivun alalaidasta.